Merta edemmäs jahtiin

Täyttelen vielä hätäpäissäni blogiani, joka on osoittaunut yllättävän työlääksi harrastukseksi. Paljon jää juttuja tulevaisuuteen, sillä huomenna heitän rinkkani olalle ja suuntaan Benellini kanssa Ruotsiin, Kalmariin. Opashommat kutsuvat.
Huikeita hetkiä tulossa. Seuratkaa sivustoa www.hanhijahdit.fi ja erityisesti osiota Syksy 2010. Allekirjoittanut kirjoittelee jutun tynkää myös sinne kuluvasta syksystä.

Mutta unohtaa ei sovi myöskään tätä saittia. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna suuntaan Italian Alpeille gemssijahtiin, Norjaan on kutsu käynyt merilinnustamaan ja Saksan reisustakin on puhuttu. Täytyy nyt katsoa minne ehtii, ja taloudellisesti kykenee.

Pahakseni en ottaisi tämän blogin mainostamista eri saiteilla. Risuja ja ruusuja voi lähettää tosiextreme(at)gmail.com. Syvät kiitokset jo tähän asti tänne löytäneille ja hyvää jahtisyksyä. Kunhan netti saadaan Kalmarissa pelittämään, niin palataan aiheeseen.

Kuumia piippuja ja verta sekä kasa hylsyjä kaikille!



-Aki-

Sarvet seinälle -Virosta

Joukko ennestään tuntemattomia miehiä, bensiinin katkuinen huoltoasema, kahvia ja reissumiestä. Minä keltanokkana lähdössä Viron jahtimaille. Moronporot kuskilleni ja siirtymä kireesti kiitävään Mersuun. Alkukankeutta jutuissa ja sähköä vatsassa. Viroon, lopultakin Viroon! Muutama vuosi sitten oli tarkoituksenani aloittaa vesilintukausi Virossa, mutta retki kompasteli ja kaatui lopullisen kuolin iskun saatuaan. Pistopaikalla ei veri sentään vuotanut mutta pettymystä sitäkin enemmän.

1.7.-4.7.2010 jahtailimme Hummulin alueella Etelä-Virossa. Kaurispukkia ja petoja lähdin hakemaan, sikavaarakin oli heitetty. Tavattaessa voisi korjata Karjun talteen.

Hummulissa, Virtsajärven rannalla odotti meitä majapaikka varsin kotoisa. Ruokaa suupielestä sisään ja menoksi.



Opas pudotti minut pienen metsäpellon laitaan. Ohjeistus lontooksi samalla kun työnnän kiiltävää kiväärin ammusta patruunapesään. Kaurispilli kaulaan, kettupilli taskuun, kamera olkapäälle, muutama suupala paikallista savulihaa. Näillä mentäisiin tämä ilta, oikeastaan koko reissu.

Hyvää tässä jahdissa oli että metsästäjällä on liikkumisen vapaus. Voit valita tornin tai ripeät kinttusi, ihan miten vaan kunhan suurin piirtein alueella pysyt. Aktiivimetsästäjälle stalkkaus sopii kuvaan.



Olen jo hetken seurannut pientä kaurispukkia pellossa. Loikoilen reppuuni nojaten heinäpellossa imeskellen savulihaa ja kiikaroiden kaurista. Mitättömät nastat päässään se saa pitää, lihaa saa marketista. Vasemmalla vilahtaa jokin, katoaa metsätupsun taakse. Harpon ripeästi aseeni kanssa toiselle puolen, reppu jää asennolle. Kiikaroin metsän laitaa ja kettuhan se on joka lantakasan päällä tsuumailee. Takaisin repulle harppoen, kettupilli oli jäänyt asennolle. Maski naamaan, bipodit alas ja valmiustila etumaastoon. Pillillä sarja ja toinenkin, sieltä tullaan. Kettu loikkii häntä suorana surman suuhun. Noin 50 metrissä se pysähtyy ja saa kuulan kylkeensä. Ensimmäisen illan saalis on taputeltu.



Vietän koko yön metsässä, sillä merkkejä piikkipäistä löytyy. Nastapäätä kummempaa ei metsällä ole tarjottavana. Mäyrä sentään juoksee kopiksi, mutta aamukosteus on tehnyt optiikalle temppunsa ja viirinaama häviää tulosuuntaansa.
Miellyttävä kohtaaminen. 8-9 aikoihin tulevat hakijat, aurinko lämmittää fleece-pipoa jo riittävästi.



Näin ne jahdit Virossa etenevät, aamu & ilta hiiviskelyä ja pillitystä. Illalla on mahdollisuus sikatornille.

Jahtireissun toisena iltana vetäisen sikakortin esiin. Suuntaan ässä hihassa tornille. Lada-mies jättää minut pellon laitaan. Riukuhäntäiset ketunpojat hiirestävät vieruspellolla. Niitetty maa tarjoaa epäonnisten linnunpoikien ja myyrien muodossa apetta. Ladasta poistuttuani ehdin kävelemään muutaman kymmenen askeleen verran kun kettu tulee takaviistosta laukaten. "Ei helevetti" tuumin ja pyssy nousee ampumaasentoon. Ketsuppi älyää pelinhengen ja lisää vauhtia kadoten peltotien kumpareen taakse, jätän ampumatta. Askellan kohti tornia ja kumpareen takaa paljastuu ihme. Ihme sen täytyy olla, jokatapauksessa se lyö minut ällikällä. Samainen kettu hiirestää jo kovaa kyytiä kumpareen takana, ymmärtämättä tosiextremen pahuutta. Naksautan kapisen kettupolon taivasten valtakuntaan. Sikatornissa on hiljaista, joten siirryn kettuhommiin niitokselle. Aikaa hakijoiden tuloon 45 minuuttia, kun kapuan peloissani pikkupoikien majaa muistuttavasta tornin kuvatuksesta pois. Kiitän alhaalle päästyäni että olen hengissä.



Kettu passiin. Pellolta karkkoaa heti kaksi, toisen saisinkin mutta nyt on juoni mielessä. Critter etumaastoon, noin 20 metriin, itse ukko tolpan juureen kiväärin kanssa. Bipodit alas, naama piiloon ja standartillinen kettupilliä ilmaan. Ensimmäisen sarjan jälkeen käännän hitaasti katsetta vasemmalle, sitten haravoin oikealle. Vilkaisen ennen toista sarjaa taakseni; "Ei jumalauta!". Kettu istuu kolmessa metrissä ja tuijottaa minua. Välillä se vilkaisee pyörivää laitetta pellolla, mutta ääni osoittautuu mielenkiintoisemmaksi. Katselen kettua pitkän tovin silmiin. Lopulta se kyllästyy hiljaisuuteen ja alkaa hiipiä takaisin tulosuuntaansa. Yritän epätoivoisesti nostaa bipodillista asettani. Liike muistuttaa enemmän maailmanpyörää maapallon laella kuin sulavaliikkeistä ampumatoimintaa. Kettu lähtee ja katoaa pimeyteen. Kiroan bipodit kuumimpaan helvettiin.
Keräiltyäni itseni, aloitan pillityksen uudestaan. Taas tullaan, oikealta edestä. Ketsuppi laukkoo suoraan kohti, mutta ampumatta jää. Repolainen älyää bipodeineen härväävän jahtimiehen ja häipyy tulosuuntaansa. Eiköhän tämä tinurointi riitä, mietin ja lampsin tien varteen auton noukittavaksi.
Harria on illalla onnistanut yli 100 kiloinen karju makaa kyljellään hämärtyvässä yössä. 19,5 senttiä hammaskalustoa. Ei käy kateeksi sianpyynnissä käytettäviä koiria. Moni sesse on lähtenyt mustassa säkissä kotosuomeen, valion arvoja ei metsä arvosta.

Muutama tunti unta ja aamulla taas mennään. Hiljaista on muutamaa rusakkoa ja kauriin reviirimerkintöjä lukuun ottamatta. Merkkejä Virossa riittää, niityt täynnä polkuja. En jaksa kettua pillittää vaikka tuoreet jäljet paljon lupaavatkin.



Päivällä unta kaaliin ja illalla sikatorniin. Asetun vanhalle tutulle, varsin hataralle kojulle. Ei kauaakaan kun kettu nipsii ruokinnalle. Naps ja vainaa. Lataan aseeni ja samassa tulee pellon viertä naaraskauris, jota ei pauke kiinnosta. Seuraan sen toimia. Varsin huomaamaton on kauris niitetyllä heinämaalla, vain korvat kertovat sen sijainnin. Supi rääkyy oikealla metsässä, eikä aikaakaan kun samainen otus hipsii ketun kohtaloon. Kaverukset makaavat nyt ikiunta vieretysten, sikaruokinnan naapurina. Jatkan passailua.

Kauan on hiljaista kun kuulen sian ohittavan ruokinnan pensaikossa. Tunti tästä kuulen sen taas lähenevän. Taisi heittää tiedutelureissun ensin ja palaa nyt einehtimään. Puska ritisee ja oksat paukkuu. Yhtäkkiä, aivan huomaamatta kuulen nassutusta ruokinnalta. Siirrän ylöspäin osoittavaa piippuani alemmas. Sika näkee liikkeen ja pakenee metsään. Lähdössä näen sen, ehkä kutakuinkin 80 kiloa porsaan lihaa. Mutta töpselikärsä ei pakene pusikkoa kauemmas vaan lähenee kohti ruokintaa.
Juuri kun sika on tulossa maistiaisille vilkahtaa auton valokeila pellon yli. Sika pyörtää ja katoaa lopullisesti. Metsä hiljenee, minua naurattaa. Tämä on sitä metsästystä, mietin!



Viimeinen aamu. Jääkö kauris saamatta? Meitä lähtee kaksi miestä ”erikoismiehen” matkaan. Mies lienee tulosvastuullinen opas, se oli jo nähty kun järjesti kaatoja porukan jäsenille useita. Ladattu ase etupenkkiläiselle, toinen viedään pariksi tunniksi stalkkaamaan.
Minä saan ensi vuoron. Kivääri sylissä, patruuna luonnollisesti piipussa suhailemme pitkin peltoteitä. Kettu hiirestää pellolla, opas kysyy haluanko porata reiän repaseen. Ei kiitos, johan niitä on viisi komollaan ja suppana. Jatkamme matkaa. Pian taas kettu hiirestää pellolla, mutta automme kiitää eteenpäin.
Ensin näkyy naaraskauris pellon päässä. Hetken päästä toinen ja heti perään oikealla sokku, eli kaurispukki. Nelipiikkinen älyää jutun juonen heti kättelyssä ja kaula ojossa starttaa tulosuuntaansa. Emme tavoita sitä enää.
Mies kuljettaa minua kohti jahtialuetta, missä voisin pillittää ja hiiviskellä kauriin toivossa. On toisen jahtimiehen aika. Juuri ennen käännöstä viimeiselle suoralle, mies kiljuu ”sokku, sokku!” ja osoittaa olkansa yli niittyä.
Siinä se on, kaurispukki makailee muutaman kymmenen metrin päässä. Hieman mietityttää tämä autometsästys, pahaksi piesty ja mustaksi maalattu laji kotomaassa. Maassa maan tavalla?

Valkoisten nauhojen maa, osa 2

Meri tyyntyy, niin myös elämä sen ympärillä. Auringon laskiessa länteen kellahtaa haalea kuu metsän rajan takaa, valaisemaan uneen vaipuvaa meren selkää. Mustilla silmillään käy halli ihmettelemässä kareilla nuokkuvaa jahtiseuruetta. Rantautuminenko sillä pyörii mielessä, vai vain silkkaa uteliaisuutta, tiedä häntä.

Alun kiivas kymmenminuuttinen sai sykkeen nousemaan. Kalkkaita suhahteli edestä ja takaa. Suurin osa juuri hollin ulkopuolelta, kunnes yksi yritti takaviistosta yllättää. Nopeasti ilmaa halkaiseva lintu ei ole helppo ammuttava, mutta saa kolmannella patruunalla hauliparven kehoonsa. Lintu putoaa myttynä alas, värähdän onnesta ja onnistumisesta. Pojat käärivät vielä kuville tupsahtavasta parvesta kalkkaan mieheen. Metsämiesten on hyvä olla, vai merimiehiäkö me olemme?


Lento tyyntyy meren myötä ja kestää puolille päivin, ehkä hieman yli. Yöllä ei tule uni, Juha ja Tapsa yrittävät unen päästä kiinni. Nero siinä varmasti parhaiten onnistuu. Nukun sitten päivällä ja niin teen.



Illaksi on luvattu navakkaa tuulta 8-10 m/s. Tuulen myötä tulevat linnut, lento kiivastuu vauhdilla. Kuvat eivät kuitenkaan vedä ja kalkasnauhat ohittavat meidät viimeisten kivien takaa. Olisipa nyt kahluuhousut.

Linnut kerääntyvät ulapalle suuriksi laumoiksi. Tiiviissä rykelmässä ne viettävät kiireistä laumaelämää. Tiivistämme kaavelaumaa jäjitellen ulapalla kelluvia lauttoja. Kuvat alkavat vetämään.

Juuri kun homma alkaa toimia, on aika jättää hyvästit rakkaalle asemapaikalle. Mukava nippu muistoja ja lintuja on päivän aikana kertynyt veneeseen, kun startin hetki koittaa.



Vene vain ei inahdakaan, tai sen moottori. Akku on tyhjä, varaamaankaan se ei ole suostunut. Ei kun takaisin luodolle ja soittoa merivartiostoon. Muutaman tunnin odotelulla saamme akkuun lisävirtaa VPK:lta ja matkan rantaan. Suurkiitos tälläiselle palvelulle, mikä tavallisessa arjessa unohtuu.



Jahti päättyy kahvihetkeen, tekniikoiden läpikäyntiin ja puntarointiin. Ensi vuonna toivottavasti uudelleen.

Valkoisten nauhojen maa, osa 1

Tuuli puhaltaa lännestä. Se pieksee vaaleaa raskasrakenteista lintua. Lintu ei siihen luhistu, sen merivirtojen muovaama vartalo vain ylpistyy saadessaan suolaista merivettä höyhenpuvulleen.

Kesäkuun ensimmäinen. Kolme kaverusta ja koira. Makasiineissä porkkanoita ja mielessä vain kalkasparven kierähdys kuville. Moni maakrapu ei osaa kuvitellakaan tämän hienon kesän alun jahtistartin merkitystä. Puhutaan syyslinnustuksesta, puhutaan sitä, miten keväinen linnustus on itse pääpaholaisesta. Kuinka moni on kokenut nämä hetket aavan meren rajoilla, viimeisillä kallion kuvatuksilla?

Koirashaahka eli kalkas on täysiverinen merilintu, sen metsästys alkaa 1.6 maassamme. Kalkkaat kerääntyvät soidin vireen hiipumisen myötä, touko-kesäkuun vaihteessa, suuremmiksi parviksi. Nämä parvet siirtyvät hiljalleen mantereen reunalta yhä kauemmas ulkomerelle sulkimaan. Varsinaisen muuton etelään ne tekevät kuitenkin vasta syksymmällä. Kalkasparvia kutsutaan helminauhoiksi, sillä lennossaan meren yllä poukkoileva nauhamainen haahkaparviryhmittymä muistuttaa helminauhaa. Haahkan pääravinto on sinisimpukat joita se sukeltaa melko syvältäkin merestä. Haahka onkin erinomainen uimari ja pläiskähtää kovalla tuulella rajun näköisesti päin aaltoa laskeutumista suorittaessaan. Tuuli aiheuttaa haahkalle myös lentoon lähtö ongelmia. Haahka on raskasrakenteinen ja voimakas lintu.



Lähdettiin jätkien kanssa 31.5 haahkajahtiin. Ilta meni oikeastaan kelloa vilkuillen ja lusien kuin pitkääkin kakkua. Kaaveet vaativat vielä ehostuksensa, mutta meillä oli aikaa. Pitkä naru, toiseen päähän haahkaa muistuttava muovikaave ja toiseen raskas lyijykoukku. Merivirrat sieppaavat koko partin ilman tuota ankkuria.





Meri on ankara mutta kaunis. Se on kuin suuri tv-ruutu, jonka elämä saa hämilleen pyytäjän jos toisenkin. Mielummin istun kaukaisella, tyrskyn pyyhkimällä kivellä kuin kotona, jossa suurimmat kokemukset rajoittuvat ennennäkemättömään televisiomainokseen ja pizzamyyjättären hymynkareeseen.





Meri-ilma kuluttaa energiaa ja yksi odottajan aikaa kuluttava toimi on ruokailu. Elämän pieniä iloja jäystää makkaraa auringon loimottaessa täydeltä terältä. Entäs se pimentyvä ilta tai tarkemmin, hämärä, joka kestää vain hetkisen. Auringonlaskua ei ole turhaan kuvattu tuhansien ruutujen voimin. Ja kuu loimottaa vastapuolelta, luo siltansa, jonka katkaisee etenevä kalkasnauha.


Odottavan aika on pitkä. Kello 00.00 polkaistiin käyntiin tämä hieno jahtitapahtuma, eikä kauaa tarvinnut odottaa kun meressä kellui kolme mustavatsaista kalkaskoirasta.

-Aki-

Kesää kulkee kohti syksyä

Kirjoitan seuraavan jutun kahdessa osassa, sillä huomenna on aikainen herätys ja nokka on kohti Ruotsin maata. Olen lähdössä hanhi- ja kyyhkysjahtiin noin kahdeksi viikoksi. Kausi ei siellä ole varsinaisesti alkanut, mutta poikkeuslupapyynti luo mahdollisuuksia.

Tavaroista osa on vielä pakkaamatta, jännitys kihelmöi vatsan pohjalla ja väsymys painaa huonosti nukuttujen öiden jäljiltä. Palaan aiheeseen loppukuusta, lisäksi Viron retkeni "Sarvet seinälle -Virosta", "Pindä on Bändi" ja aihetta rastasjahdista on tuloillaan. Mahtuupa tänne reportaasi Ruotsistakin, ehkä jotakin muutakin.

Tänään oli puhelinpalaveri. Kuullostaa hienolta, ja onhan se kun aihe on mieleinen. Elokuun 7. päivä lähden takaisin Ruotsiin. Toimin tulevana syksynä metsästysoppaana www.hanhijahdit.fi sivustoa luotsaavassa suomalaisessa firmassa.

Miltä kuullostaa yli 3kk yhtenäistä jahtia? Hyvältä, todentotta olen innoissani, mutta nautitaan vielä kesästä.

-Aki-

Valtakunnassa kaikki hyvin?

Tuli ajettua Kainuuseen mökkeilemään. Kalareissulla heitin lenkin tietämälleni majavan asuinalueella, tulevat jahdit mielessäni. Paikalla odotti kuitenkin yhdyskunnan rauniot. Metsä seisoi edelleen patoveden alla, mutta tyhjä pesä ja hoitamaton pato nosti pettymyksen huulilleni. Luultavasti valtion metsässä ei nököhampaalle ollut enää tilaa, ja maksuna tästä on majava saanut luovuttaa nahkansa paikalliselle pyytäjälle.



Onneksi padottu metsä huokuu vielä hieman elämää vesilintupoikueiden ja metsäviklon muodossa. Luonnonystävä ei vain voi ymmärtää miksi valtion metsässä tilaa on aina motolle, mutta ei majavalle.

Kaurisjahti jäi muiden menojen takia kevään mittaan vähäiseksi. Trofee juoksee edelleen pitkin metsiä mutta mitäpä tuosta. Tälle kesälle olen asettanut kuitenkin tavoitteen opetella kauriin pillittämisen taidon. Pillitarjonta maailma on kohtuullinen mutta esim. Nordik Roe ei omassa käytössäni vakuuttanut. Adrenaliinin noustessa hallittavuus kärsii ja kaiken maailman kumirenksusydemmit ovat ahdistavia.

Saksasta löytyy mies nimeltä Klaus Demmel. Tutustumisen arvoinen sivusto löytyy osoitteesta http://www.klaus-demmel.de

Miehen kaurispillit ovat useissa saksalaisissa metsästyslehdissä rankattu korkealle, joten pistinpä itsekin moisen tilaukseen. Myös Demmelin kauriin pillitys DVD ja hiiripilli kolahti maanantaina postiin. Tilaaminen helppoa, palvelu erinomaista ja laskun sai maksaa tilisiirrolla.

Pienellä koeajolla ei uutta kaurispilliä tarvitse enää etsiskellä. Hallittavuus on hyvä ja variointimahdollisuudet valtavat. Nyt vain treenailemaan.

Yönkulkija

Kuljen pitkin pellon reunaa kuun valaistessa kulkuani. On keskiyö tai vähän yli. Hätääntynyt töyhtöhyyppä leijuu pehmeitten siipiensä avulla yläpuolellani. Välillä lintu katoaa yön hämäryyteen mutta ääni viisaa sen liikkeet.

Ylitän pellon vierellä sulamisvesistä kuihtuneen ojan pahasen ja jatkan suuntaani, kohti voimalinjatolppien alustaa. Suuri aukea levittäytyy kaikkialle, kun vedän kiväärini bipodit pitkiksi.

Tuolta se varmaan tulee, mietin ja asetan rintamukseni kohti metsänreunaa. Vietän hetken hiljaisuudessa. Töyhtöhyyppäkin on rauhoittunut sijalleen, liekkö kömpinyt jo kiireen vilkkaan pesälleen.

Kaivan taskusta kettupillini Crit´R Call Stardart siinä lukee. Pilli johon luotan. Pilli joka tuntuu olevan hyvin suuni myötäinen. Mikähän siinäkin on?

Soitan muutaman sarjan käsi pillin ympärille kietaistuna, maahan päin äänivyöryä ammuskellen. Kokemus sanoo, että alku on otettava rauhallisesti, pienemmällä volyymilla. Kettu ei siedä ylitsevuotavaa parkumista, kaiku on helvetistä.

Vierelläni makaa camo-Benellini. Rakas ase ladattuna punaisilla porkkanoilla. Haulikko on poillimiehen perustyökalu, sen opetti kevät kymmenien kettujen avustuksella.

Kettu on etevä eläin, kaunis kuin mikä. Hienostuneempaa eläintä saa tovin hakea. Töyhtöhyyppä alkaa parkumaan oikealla, tiedän että öinen kulkija on saapunut.

Kettu uros hölkkää vauhdilla 40 metriin ja pysähtyy. Sen katse hakee syytä. Tartun haulikkooni empimättä ja lähetän terässuihkun kohti viekasta mikkoa. Se kiljaisee ja pomppaa ilmaan, lähtee viistosti juoksemaan saaden toisen porkkanallisen hauleja sulavaliikkeeiseen juoksuunsa. Kettu kaatuu osumasta.

Taitan Bipodit ja otan haulikkoni, kaksi punaista hylsyä työnnän taskuuni ja pillin. Olipa se nopea, kerrassaan onnistunut retki.

Saaliini makaa yön kostealla oraalla. Katson kuuta ja hymyilen, olen onnellinen yönkulkija.

Sain kutsun petopilleineni Keski-Pohjanmaalle. Otin kutsun vastaan innoissani, vaikka starttivaiheessa pitkä matka aina mietityttääkin. Kilometrit hupenivat verkkaisesti, oli perjantai 14.5.2010.



Treffit huoltoasemalla, ja vastassa oli asiallinen mies Antti. Muutamat käsipäivät ja mökin kautta Tomia noutamaan. Taas sanottiin kättäpäivää ja läväytettiin tietokone auki. Karttapaikka loi jonkinlaisen kuvan alueen maantieteestä. Jatkosuunnitelmat tehtyämme läppäri kiinni ja maastoon.



Alueet olivat minulle enneestään tuntemattomat, joten se asettaa jo ison haasteensa, sillä aluetuntemus auttaisi näissä hommissa. Ensimmäinen paikka kuitenkin tuo supikoiran selän taakse, mutta hajut saatuaan se pysyttelee piilossa ja säästää näin henkensä. Maisemat vaihtelevat metsän takaisilta pelloilta kuivatun järven pinnoille ja kylän rantaan.



Ainoan tapahtuman jälkeen on hiljaista. Kahden päivän mittainen hiljaisuus leijuu pottupeltojen päällä, turkistarhojen liepeillä ja metsäsaarekkeissa. Yritys on kuitenkin kova, tulosta ei tule. Muutama varis ja harakka käy pillimiehen tarkistamassa, mutta laiskasti nekin pillille kokoontuvat. Olen pillimiehen pullossa, kysymysmerkkieni kanssa. Petojen jälkiä ja jätöksiä löytyy maastosta löytyy.



Vieraanvaraisuus ja positiivinen asenne on silmiinpistävää Keski-Pohjanmaalla. On mökki järven rannalla, grillituotteet salaatteineen ja lettuineen. Aidosti innokkaat oppaat ja oppijat kruunaavat reissun. Pojat olivat tehneet rutkasti töitä reissun puolesta.



Oliko opeista apua, sitä tiedä en. Erilaista kuitenkin tarjosin. Kovaa työtä, suunnitelmallisuutta ja yritystä erehdyksineen, siinä kaikki lyhyesti. Toivottavasti pillimiehen tie tuo myös niitä kaivattuja kaatoja.

Kiitos pojat tästä mahdollisuudesta, toivon mukaan keväthangilla tavataan!

Pilli-ilta Santerin kanssa

Vierailin torstaina 13.5.2010, Santerin metsästysmailla kettua pillittämässä. Neljän spotin yritykselläkään ei pomarkkulainen kettukehto meille saalista suonut, mutta varsin mukavaa oli seurata kevään kulkua hiljalleen yöksi kääntyvässä illassa.

Epävakaa, seisova ilma, ei paljon lupaillut.
Muutaman kerran kävi varisvanhemmat pesäkuusikosta ärjymässä, ja joutuipa kauriskin pahasti säikähtäneenä röhistelmään kurkkua, mutta hiljaista oli. Jälkiä ja jätöksiä kyllä näkyi runsaasti kynnösmailla. Mutta kun ei niin ei. Hieno ilta, kuitenkin!

Ja joku puhuu suurella äänellä metsästäjän ylivoimaisuudesta suhteessa saaliiseen. Mistä tuommoisetkin mielipiteet kumpuavat? Liha tulee marketin pakastealtaaseen, tai tarkemmin sanottuna, liha on marketin pakastealtaassa. Liha siis asuu altaassa, ja sen sieltä voi näppäräkätinen käydä kouraisemassa kassalle maksettavaksi.

Tämän verranko me elämästä tiedämme?

ps. Santeri, kiitos reissusta, miellyttävästä seurasta ja palataan aiheeseen ;)

Punainen pipo päässään, ja päissään

Puhelimeen pärähti tekstiviesti: "Metsästysseura X:ltä pyydetty mahdollista virka-apua kadonneen henkilön etsintöihin...". Luonnollisesti mietin mahdollisuuksiani omalle osallistumiselleni. Ihminen kadoksissa, huoli ja suru perheessä. Taustalla häärii vakavasti otettavat, mielikuvin väritetyt uhkakuvat tapahtuneesta. Hätä koskettaa ajallaan meitä kaikkia, miksi ei siis tarjota pientä osaa avustaan.

Uppoudun ajatuksen vietäväksi. Vahvan hirvieläinkannan alueella samat koiranohjaajat saattavat saada jopa useita kertoja viikossa puhelun loukkaantuneen eläimen jäljestämiseksi. Nämä puhelut tietävät ajoittain pitkiä iltoja, ja kun vihdoin oikea eläin on paikallistettu ja päätetty lopettaa, alkaa uusi työ työn päälle. Eläin ei kulkeudu metsästä tienvarteen itsestään, se ei nouse ajoneuvoon omin voimin, eikä päädy haaskaksi tahi ravinnoksi keittiöihin ilman näitä yöllisiä puuhamiehiä. Tapahtumaketju on tuntematon suurimmalle osalle, hyvää ja rauhallista unta nukkuvalle kansalle.

Metsästäjät ylläpitävät vuosittain kymmeniä tuhansia hehtaareita riista- ja luonnonhoitopeltoja, rakentavat kosteikkoja, ennallistavat soita ja parantavat peltoriistan elinympäristöä, sekä etsivät ja suojelevat soidinpaikkoja. Millaisia mahtavatkaan olla ne määrät ripustetuista linnunpöntöistä, maastoon kuljetetuista nuolukivistä ja talvikuukausien tukiruoasta?

Metsästäjä liikkuu alueellaan, perehtyy ja havainnoi. Luonnon ja riistaeläimiin kohdistuvan havainnoinnin lisäksi, metsästäjät toimivat alueensa tarkkailijoina. Ihmissilmä havaitsee parhaiten muutoksen ympäristössä. Monen mökkiläisen torppa ja metsänomistajan halkokasa lepää hiljaisen vartioinnin alla.

Kaikki edellä esitetty on vain pieni osa siitä ilmaisesta, vapaaehtoisesti tehdystä työstä mitä metsästäjät tässä pienessä maassa suorittavat. Tukkua rahaa ei koiranohjaaja kesäyön jäljiltä saa, ei ruksata ylityötunteja, ei lisiä. Apua tarvitaan, apua vaaditaan. Onko apu liian itsestäänselvää? Onko syy metsästäjissä itsessään?

"Metsästäjä on punapipoinen mies metsässsä, joka on enemmän tai vähemmän humalassa". Näin luonnehtii ystäväni Taina hänelle värittynyttä kuvaa metsästäjästä. Hän on kaupungistunut nuori nainen, sangen tavallinen ja yleinen tapaus maassamme. Hän katsoo minua suurin silmin, kun kerron koiranohjaajasta yöllisessä metsässä.

Hän ei tiedä. Tietävätkö muutkaan?

Metsästäjien vapaaehtoistyöstä ei tarinoida maankattavassa lehdistössä, ei sitä internet-uutisista bongaa. Ei ole toimittaja koiranohjaajan jäljillä, ei kirjoiteta artikkeleita merihanhiniittyjen niitoista. Miksi?

Olisiko aika tulla metsästä myös pääkadulla poikkeamaan?

Pieni, mutta pippurinen

Kirppu on sekarotuinen terrieri, naaras sukupuoleltaan, iältään ja entiseltä kutsumanimeltään tuntematon. Se tuli vanhempieni hoiviin metsästysverisenä terrierinä välikäsien kautta. Koiran käytöksessä näkyvät piirteet kuvaavat melkoisen karuja oloja menneisyydestä.



Metsästyskoirana kirppu ei ole valioluokkaa mutta on siellä taustalla muutamia kaatojakin. Viikonlopun vierailulla kotopuolessa, Pohjanmaalla, sain todistaa mielenkiintoista seisontahaukkua, kun pihaan ängennyt kyykäärme kohtasi koiran.



Isäntäväeltä piilossa käyty, noin viidentoista minuutin kamppailu, päättyi koiran voitoksi. Nuoruuden villikoiravuodet ovat nähtävästi muokanneet Kirpusta varsin pätevän kyykoiran.



Lukijoille vielä huomioksi, ettei kyykärme ole Suomessa rauhoitettu laji. Kyynpurema saattaa olla hengenvaarallinen myös metsästyskoiralle.

Pukkijahtikuumetta purkamassa

Toisten metsämiesten valmistautuessa hyytyvän variskauden jälkeiseen jahtimasennukseen, alkaa kaurismiehen katse terävöitymään. Silmät tarkkailevat pellon ja metsän rajaa, sänki- ja orasmaita. Kaurispukin kevätmetsästys on ovella.

16.5 alkava pukkijahtikausi kestää yhden kuukauden ja jää monelta metsämieheltä kokematta. Suomessa kevätjahtia vierastetaan, ja asiaa perustellaan yleensä kannanhoidollisilla syillä. Pukkijahdista puuttuvat maassamme perinteet, ja monilla alueilla kauris tekee vasta tuloaan riistaeläimeksi.

Onnistunut jahti vaatii huolellista valmistautumista ja alueellista tuntemusta. Poikkesinpa itsekin kauriinmerkkejä etsimässä. Alue on pieni, joten tarvitsee olla ahkerana, mikäli kaadolle mielii.



Kevätlumien aikainen muistikuva tuoreista kauriinjäljistä auttoi suuntimaan retkelle kannattavaa päämäärää. Vanhoja jätöksiä ja pukin merkkaamia puita löytyi mukavasti. Tuoreus ja selvät näköhavainnot kuitenkin puuttuvat, joten hommia on tehtävänä. Jokohan tänä keväänä trofeen saisi nostaa seinälle.



Kauriin pillityksestä jäi viime kesältä varsin ristiriitaiset tunteet, joten asiaan palataan entistä tutkivammalla otteella. Siitä asiaa valuu aikanaan myös näille sivuille.

Ei muuta kuin metsään!

-Aki-

Majavajahti kuuluu kevääseen

Kurppa halkaisee kirkkaana hohtavaa taivaanlakea. Sen surraava moottori pätkii terävin piiskauksin. Pienessä linnussa on voimaa, kevään kierroksia.
Valkoinen vaippa on virrannut vetenä virran pyörteisiin. Veden pintaa rikkoo rantoihin leviävä uintivana. Vesistöjen rakennusinsinööri on palannut palkkatyöhönsä jääkannen alta.



Vaikken olekaan majavamaisemista lähtöisin, on tämä varsin kunnioitettava lätyskähäntä vienyt sydämeni täysin. Kuten nököhammas itse, on myös minun palattava keväästä toiseen majavavesille seuraamaan kevään edistymistä. Tälle keväälle olen päässyt kolmesti majavajahtiin.

Onneakin jahdeissa on riittänyt. Onhan lottovoitto jo ylipäätään päästä majavan pyyntiin. Tästä minun täytyy kiittää majavamaisemien jahtitovereitani.



Savonmaalla, Varkauden nurkilla, myös saalistusonni oli kohdillaan. Viisitoista kiloinen yksilö sai kokovaippaluodin selkärankaansa. Ampumamatka oli pitkähkö mutta majava saatiin taiten talteen.



Mielenkiintoisen urbaanimajavistoon tutustuttavan reissun sain kokea Satakunnan maisemissa. Meren rantojen jääkannen tehdessä suunnitellusta hyljejahdista mahdotonta unelmaa, päätimme siirtyä muihin vesieläimiin.



Tällä kertaa majava jäi työn touhuunsa. Muutaman havainnoin se kuitenkin meille soi.



Viimeisin reissu oli menneellä viikolla. Hetken mielijohteesta ajoin Turusta Tampereen jälkeisille maisemille. Mutta ilta kului tyhjää tuijotellen. Joku oli ehtinyt ennen meitä ja pesäalueella vallitsi kuoleman hiljaisuus. Harmitti, koska mukana oli myös ensikertalainen majavan kyttääjä. Jo näköhavainto olisi ollut elämys.



Näin on yksi majavapitoinen kausi taas käsitelty, lisääntymisrauha majavalle astui voimaan 1.5. Näin hienolle rakennusmestarille sen myös mielellään suo.

Kettuilta

Torstaina 29.4.2010 kävin kettua pillittämässä metsästyskaverini metsästysmailla, Turun kupeella, Naantalin Luonnonmaalla. Saari on tunnettu ketuistaan, ja niitä todella riittää! Alueen kauriskantakin on vallan erinomainen, ketuista huolimatta.


Valmistautuminen pyövelin töihin

Ilma oli todella kehno ketun pillitykseen. Tuuleton ja merisumussa vellova saaristolaismaisema antoi kuitenkin viimeisellä setillä repolaisen. Kokemuksesta on sanottava, että tälläisellä kelillä on päästävä todella lähelle ketun olinpaikkaa. Ei lähde mikko repolainen nousemaan helposti yli puolesta kilometristä pläkä ilmalla pillille.

Kolme settiä ja viimeisellä tuli kettu 10 minuutin pillityksellä komeasti pellon yli. Ensin jolkuttelu ketselius suoraan kohden, sitten siksakkia käyden suoraan pillille, halu oli revolla voimakas. 150 metriä ja kuula kylkeen!


Hämärtyvä ilta, kuoleman voi aistia tällä peltolakeudella

Pääkallojuttuja

Keittelinpä majavan kalloa kohti kirjahyllyä. Hieman työtä vaatii päästä lopputulokseen. Pari-kolme tuntia keittelyä, sitten lihat, kalvot ja rustot irti puukolla. Juoksevan vedenpaineen avulla onnistuu kopan puhdistus, hieman ronkkimista vaatinee. Leukaluut täytyy liimata yhteen, rusto lähti huitelee välistä. Vielä vetyperoksilla valkaisu odottaa tekijäänsä.




Tämän hetkinen tulos kuivuu astiatelineessä...













Kallojen käsittelyyn hyvät ohjeet:

http://www.metsastajaliitto.fi/liitteet/jahti/jahti2009_3_s68.pdf


-Aki-(tanssii kallojen kanssa)

The new brave world

Pistin lenkkikengät telineeseen ja pyyhin hieman raikasta hikeä otsalta. Hyvin rullasi ja samaa toivon tulevalta. Liikunta edistää omaa hyvinvointia, ja samalla sillä on muunlainen merkityksensä. Se on pisara elämäntapaani, metsästysharrastusta.

Tässä on nyt uusi alku, ylpeä alku blogille, joka keskittyy kuumana hehkuvaan metsästysvereen ja sen sykäyksiin. Tämä kuohuva paine tässä ruumiissa on elämäntapa, se on 24/7.

Metsästysharrastus on vienyt minua pitkin Suomen maata, ajoittain jopa ulkomaille asti. Aina löytyy uutta nähtävää, koettavaa ja ennen muuta opittavaa. Myös tämä blogi on uusi ja hengästyttävä juoksulenkki mutkaisella jahtipolulla.

Olen kaikkiruokainen jahtimies, mutta erityisesti houkuttelupyynnin monet kasvot saavat minut innostumaan. Vesilinnut, sepelkyyhky, kauris ja kettu ovat ne kirkkahimmat. Eläinten houkuttelu opettaa riistasta paljon ja syventää itse metsästystaitoa. Se on taiteilua, taidetta omassa luokassaan.

Katsotaan onko tämä lenkki jatkuvaa ylämäkeä, vai lähteekö se rullaamaan.

-Aki-(Yrittää kannattaa aina!)