Pilli-ilta Santerin kanssa

Vierailin torstaina 13.5.2010, Santerin metsästysmailla kettua pillittämässä. Neljän spotin yritykselläkään ei pomarkkulainen kettukehto meille saalista suonut, mutta varsin mukavaa oli seurata kevään kulkua hiljalleen yöksi kääntyvässä illassa.

Epävakaa, seisova ilma, ei paljon lupaillut.
Muutaman kerran kävi varisvanhemmat pesäkuusikosta ärjymässä, ja joutuipa kauriskin pahasti säikähtäneenä röhistelmään kurkkua, mutta hiljaista oli. Jälkiä ja jätöksiä kyllä näkyi runsaasti kynnösmailla. Mutta kun ei niin ei. Hieno ilta, kuitenkin!

Ja joku puhuu suurella äänellä metsästäjän ylivoimaisuudesta suhteessa saaliiseen. Mistä tuommoisetkin mielipiteet kumpuavat? Liha tulee marketin pakastealtaaseen, tai tarkemmin sanottuna, liha on marketin pakastealtaassa. Liha siis asuu altaassa, ja sen sieltä voi näppäräkätinen käydä kouraisemassa kassalle maksettavaksi.

Tämän verranko me elämästä tiedämme?

ps. Santeri, kiitos reissusta, miellyttävästä seurasta ja palataan aiheeseen ;)

Punainen pipo päässään, ja päissään

Puhelimeen pärähti tekstiviesti: "Metsästysseura X:ltä pyydetty mahdollista virka-apua kadonneen henkilön etsintöihin...". Luonnollisesti mietin mahdollisuuksiani omalle osallistumiselleni. Ihminen kadoksissa, huoli ja suru perheessä. Taustalla häärii vakavasti otettavat, mielikuvin väritetyt uhkakuvat tapahtuneesta. Hätä koskettaa ajallaan meitä kaikkia, miksi ei siis tarjota pientä osaa avustaan.

Uppoudun ajatuksen vietäväksi. Vahvan hirvieläinkannan alueella samat koiranohjaajat saattavat saada jopa useita kertoja viikossa puhelun loukkaantuneen eläimen jäljestämiseksi. Nämä puhelut tietävät ajoittain pitkiä iltoja, ja kun vihdoin oikea eläin on paikallistettu ja päätetty lopettaa, alkaa uusi työ työn päälle. Eläin ei kulkeudu metsästä tienvarteen itsestään, se ei nouse ajoneuvoon omin voimin, eikä päädy haaskaksi tahi ravinnoksi keittiöihin ilman näitä yöllisiä puuhamiehiä. Tapahtumaketju on tuntematon suurimmalle osalle, hyvää ja rauhallista unta nukkuvalle kansalle.

Metsästäjät ylläpitävät vuosittain kymmeniä tuhansia hehtaareita riista- ja luonnonhoitopeltoja, rakentavat kosteikkoja, ennallistavat soita ja parantavat peltoriistan elinympäristöä, sekä etsivät ja suojelevat soidinpaikkoja. Millaisia mahtavatkaan olla ne määrät ripustetuista linnunpöntöistä, maastoon kuljetetuista nuolukivistä ja talvikuukausien tukiruoasta?

Metsästäjä liikkuu alueellaan, perehtyy ja havainnoi. Luonnon ja riistaeläimiin kohdistuvan havainnoinnin lisäksi, metsästäjät toimivat alueensa tarkkailijoina. Ihmissilmä havaitsee parhaiten muutoksen ympäristössä. Monen mökkiläisen torppa ja metsänomistajan halkokasa lepää hiljaisen vartioinnin alla.

Kaikki edellä esitetty on vain pieni osa siitä ilmaisesta, vapaaehtoisesti tehdystä työstä mitä metsästäjät tässä pienessä maassa suorittavat. Tukkua rahaa ei koiranohjaaja kesäyön jäljiltä saa, ei ruksata ylityötunteja, ei lisiä. Apua tarvitaan, apua vaaditaan. Onko apu liian itsestäänselvää? Onko syy metsästäjissä itsessään?

"Metsästäjä on punapipoinen mies metsässsä, joka on enemmän tai vähemmän humalassa". Näin luonnehtii ystäväni Taina hänelle värittynyttä kuvaa metsästäjästä. Hän on kaupungistunut nuori nainen, sangen tavallinen ja yleinen tapaus maassamme. Hän katsoo minua suurin silmin, kun kerron koiranohjaajasta yöllisessä metsässä.

Hän ei tiedä. Tietävätkö muutkaan?

Metsästäjien vapaaehtoistyöstä ei tarinoida maankattavassa lehdistössä, ei sitä internet-uutisista bongaa. Ei ole toimittaja koiranohjaajan jäljillä, ei kirjoiteta artikkeleita merihanhiniittyjen niitoista. Miksi?

Olisiko aika tulla metsästä myös pääkadulla poikkeamaan?

Pieni, mutta pippurinen

Kirppu on sekarotuinen terrieri, naaras sukupuoleltaan, iältään ja entiseltä kutsumanimeltään tuntematon. Se tuli vanhempieni hoiviin metsästysverisenä terrierinä välikäsien kautta. Koiran käytöksessä näkyvät piirteet kuvaavat melkoisen karuja oloja menneisyydestä.



Metsästyskoirana kirppu ei ole valioluokkaa mutta on siellä taustalla muutamia kaatojakin. Viikonlopun vierailulla kotopuolessa, Pohjanmaalla, sain todistaa mielenkiintoista seisontahaukkua, kun pihaan ängennyt kyykäärme kohtasi koiran.



Isäntäväeltä piilossa käyty, noin viidentoista minuutin kamppailu, päättyi koiran voitoksi. Nuoruuden villikoiravuodet ovat nähtävästi muokanneet Kirpusta varsin pätevän kyykoiran.



Lukijoille vielä huomioksi, ettei kyykärme ole Suomessa rauhoitettu laji. Kyynpurema saattaa olla hengenvaarallinen myös metsästyskoiralle.

Pukkijahtikuumetta purkamassa

Toisten metsämiesten valmistautuessa hyytyvän variskauden jälkeiseen jahtimasennukseen, alkaa kaurismiehen katse terävöitymään. Silmät tarkkailevat pellon ja metsän rajaa, sänki- ja orasmaita. Kaurispukin kevätmetsästys on ovella.

16.5 alkava pukkijahtikausi kestää yhden kuukauden ja jää monelta metsämieheltä kokematta. Suomessa kevätjahtia vierastetaan, ja asiaa perustellaan yleensä kannanhoidollisilla syillä. Pukkijahdista puuttuvat maassamme perinteet, ja monilla alueilla kauris tekee vasta tuloaan riistaeläimeksi.

Onnistunut jahti vaatii huolellista valmistautumista ja alueellista tuntemusta. Poikkesinpa itsekin kauriinmerkkejä etsimässä. Alue on pieni, joten tarvitsee olla ahkerana, mikäli kaadolle mielii.



Kevätlumien aikainen muistikuva tuoreista kauriinjäljistä auttoi suuntimaan retkelle kannattavaa päämäärää. Vanhoja jätöksiä ja pukin merkkaamia puita löytyi mukavasti. Tuoreus ja selvät näköhavainnot kuitenkin puuttuvat, joten hommia on tehtävänä. Jokohan tänä keväänä trofeen saisi nostaa seinälle.



Kauriin pillityksestä jäi viime kesältä varsin ristiriitaiset tunteet, joten asiaan palataan entistä tutkivammalla otteella. Siitä asiaa valuu aikanaan myös näille sivuille.

Ei muuta kuin metsään!

-Aki-

Majavajahti kuuluu kevääseen

Kurppa halkaisee kirkkaana hohtavaa taivaanlakea. Sen surraava moottori pätkii terävin piiskauksin. Pienessä linnussa on voimaa, kevään kierroksia.
Valkoinen vaippa on virrannut vetenä virran pyörteisiin. Veden pintaa rikkoo rantoihin leviävä uintivana. Vesistöjen rakennusinsinööri on palannut palkkatyöhönsä jääkannen alta.



Vaikken olekaan majavamaisemista lähtöisin, on tämä varsin kunnioitettava lätyskähäntä vienyt sydämeni täysin. Kuten nököhammas itse, on myös minun palattava keväästä toiseen majavavesille seuraamaan kevään edistymistä. Tälle keväälle olen päässyt kolmesti majavajahtiin.

Onneakin jahdeissa on riittänyt. Onhan lottovoitto jo ylipäätään päästä majavan pyyntiin. Tästä minun täytyy kiittää majavamaisemien jahtitovereitani.



Savonmaalla, Varkauden nurkilla, myös saalistusonni oli kohdillaan. Viisitoista kiloinen yksilö sai kokovaippaluodin selkärankaansa. Ampumamatka oli pitkähkö mutta majava saatiin taiten talteen.



Mielenkiintoisen urbaanimajavistoon tutustuttavan reissun sain kokea Satakunnan maisemissa. Meren rantojen jääkannen tehdessä suunnitellusta hyljejahdista mahdotonta unelmaa, päätimme siirtyä muihin vesieläimiin.



Tällä kertaa majava jäi työn touhuunsa. Muutaman havainnoin se kuitenkin meille soi.



Viimeisin reissu oli menneellä viikolla. Hetken mielijohteesta ajoin Turusta Tampereen jälkeisille maisemille. Mutta ilta kului tyhjää tuijotellen. Joku oli ehtinyt ennen meitä ja pesäalueella vallitsi kuoleman hiljaisuus. Harmitti, koska mukana oli myös ensikertalainen majavan kyttääjä. Jo näköhavainto olisi ollut elämys.



Näin on yksi majavapitoinen kausi taas käsitelty, lisääntymisrauha majavalle astui voimaan 1.5. Näin hienolle rakennusmestarille sen myös mielellään suo.

Kettuilta

Torstaina 29.4.2010 kävin kettua pillittämässä metsästyskaverini metsästysmailla, Turun kupeella, Naantalin Luonnonmaalla. Saari on tunnettu ketuistaan, ja niitä todella riittää! Alueen kauriskantakin on vallan erinomainen, ketuista huolimatta.


Valmistautuminen pyövelin töihin

Ilma oli todella kehno ketun pillitykseen. Tuuleton ja merisumussa vellova saaristolaismaisema antoi kuitenkin viimeisellä setillä repolaisen. Kokemuksesta on sanottava, että tälläisellä kelillä on päästävä todella lähelle ketun olinpaikkaa. Ei lähde mikko repolainen nousemaan helposti yli puolesta kilometristä pläkä ilmalla pillille.

Kolme settiä ja viimeisellä tuli kettu 10 minuutin pillityksellä komeasti pellon yli. Ensin jolkuttelu ketselius suoraan kohden, sitten siksakkia käyden suoraan pillille, halu oli revolla voimakas. 150 metriä ja kuula kylkeen!


Hämärtyvä ilta, kuoleman voi aistia tällä peltolakeudella