Ylitän pellon vierellä sulamisvesistä kuihtuneen ojan pahasen ja jatkan suuntaani, kohti voimalinjatolppien alustaa. Suuri aukea levittäytyy kaikkialle, kun vedän kiväärini bipodit pitkiksi.
Tuolta se varmaan tulee, mietin ja asetan rintamukseni kohti metsänreunaa. Vietän hetken hiljaisuudessa. Töyhtöhyyppäkin on rauhoittunut sijalleen, liekkö kömpinyt jo kiireen vilkkaan pesälleen.
Kaivan taskusta kettupillini Crit´R Call Stardart siinä lukee. Pilli johon luotan. Pilli joka tuntuu olevan hyvin suuni myötäinen. Mikähän siinäkin on?
Soitan muutaman sarjan käsi pillin ympärille kietaistuna, maahan päin äänivyöryä ammuskellen. Kokemus sanoo, että alku on otettava rauhallisesti, pienemmällä volyymilla. Kettu ei siedä ylitsevuotavaa parkumista, kaiku on helvetistä.
Vierelläni makaa camo-Benellini. Rakas ase ladattuna punaisilla porkkanoilla. Haulikko on poillimiehen perustyökalu, sen opetti kevät kymmenien kettujen avustuksella.
Kettu on etevä eläin, kaunis kuin mikä. Hienostuneempaa eläintä saa tovin hakea. Töyhtöhyyppä alkaa parkumaan oikealla, tiedän että öinen kulkija on saapunut.
Kettu uros hölkkää vauhdilla 40 metriin ja pysähtyy. Sen katse hakee syytä. Tartun haulikkooni empimättä ja lähetän terässuihkun kohti viekasta mikkoa. Se kiljaisee ja pomppaa ilmaan, lähtee viistosti juoksemaan saaden toisen porkkanallisen hauleja sulavaliikkeeiseen juoksuunsa. Kettu kaatuu osumasta.
Taitan Bipodit ja otan haulikkoni, kaksi punaista hylsyä työnnän taskuuni ja pillin. Olipa se nopea, kerrassaan onnistunut retki.
Saaliini makaa yön kostealla oraalla. Katson kuuta ja hymyilen, olen onnellinen yönkulkija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti