Valkoisten nauhojen maa, osa 2

Meri tyyntyy, niin myös elämä sen ympärillä. Auringon laskiessa länteen kellahtaa haalea kuu metsän rajan takaa, valaisemaan uneen vaipuvaa meren selkää. Mustilla silmillään käy halli ihmettelemässä kareilla nuokkuvaa jahtiseuruetta. Rantautuminenko sillä pyörii mielessä, vai vain silkkaa uteliaisuutta, tiedä häntä.

Alun kiivas kymmenminuuttinen sai sykkeen nousemaan. Kalkkaita suhahteli edestä ja takaa. Suurin osa juuri hollin ulkopuolelta, kunnes yksi yritti takaviistosta yllättää. Nopeasti ilmaa halkaiseva lintu ei ole helppo ammuttava, mutta saa kolmannella patruunalla hauliparven kehoonsa. Lintu putoaa myttynä alas, värähdän onnesta ja onnistumisesta. Pojat käärivät vielä kuville tupsahtavasta parvesta kalkkaan mieheen. Metsämiesten on hyvä olla, vai merimiehiäkö me olemme?


Lento tyyntyy meren myötä ja kestää puolille päivin, ehkä hieman yli. Yöllä ei tule uni, Juha ja Tapsa yrittävät unen päästä kiinni. Nero siinä varmasti parhaiten onnistuu. Nukun sitten päivällä ja niin teen.



Illaksi on luvattu navakkaa tuulta 8-10 m/s. Tuulen myötä tulevat linnut, lento kiivastuu vauhdilla. Kuvat eivät kuitenkaan vedä ja kalkasnauhat ohittavat meidät viimeisten kivien takaa. Olisipa nyt kahluuhousut.

Linnut kerääntyvät ulapalle suuriksi laumoiksi. Tiiviissä rykelmässä ne viettävät kiireistä laumaelämää. Tiivistämme kaavelaumaa jäjitellen ulapalla kelluvia lauttoja. Kuvat alkavat vetämään.

Juuri kun homma alkaa toimia, on aika jättää hyvästit rakkaalle asemapaikalle. Mukava nippu muistoja ja lintuja on päivän aikana kertynyt veneeseen, kun startin hetki koittaa.



Vene vain ei inahdakaan, tai sen moottori. Akku on tyhjä, varaamaankaan se ei ole suostunut. Ei kun takaisin luodolle ja soittoa merivartiostoon. Muutaman tunnin odotelulla saamme akkuun lisävirtaa VPK:lta ja matkan rantaan. Suurkiitos tälläiselle palvelulle, mikä tavallisessa arjessa unohtuu.



Jahti päättyy kahvihetkeen, tekniikoiden läpikäyntiin ja puntarointiin. Ensi vuonna toivottavasti uudelleen.

Valkoisten nauhojen maa, osa 1

Tuuli puhaltaa lännestä. Se pieksee vaaleaa raskasrakenteista lintua. Lintu ei siihen luhistu, sen merivirtojen muovaama vartalo vain ylpistyy saadessaan suolaista merivettä höyhenpuvulleen.

Kesäkuun ensimmäinen. Kolme kaverusta ja koira. Makasiineissä porkkanoita ja mielessä vain kalkasparven kierähdys kuville. Moni maakrapu ei osaa kuvitellakaan tämän hienon kesän alun jahtistartin merkitystä. Puhutaan syyslinnustuksesta, puhutaan sitä, miten keväinen linnustus on itse pääpaholaisesta. Kuinka moni on kokenut nämä hetket aavan meren rajoilla, viimeisillä kallion kuvatuksilla?

Koirashaahka eli kalkas on täysiverinen merilintu, sen metsästys alkaa 1.6 maassamme. Kalkkaat kerääntyvät soidin vireen hiipumisen myötä, touko-kesäkuun vaihteessa, suuremmiksi parviksi. Nämä parvet siirtyvät hiljalleen mantereen reunalta yhä kauemmas ulkomerelle sulkimaan. Varsinaisen muuton etelään ne tekevät kuitenkin vasta syksymmällä. Kalkasparvia kutsutaan helminauhoiksi, sillä lennossaan meren yllä poukkoileva nauhamainen haahkaparviryhmittymä muistuttaa helminauhaa. Haahkan pääravinto on sinisimpukat joita se sukeltaa melko syvältäkin merestä. Haahka onkin erinomainen uimari ja pläiskähtää kovalla tuulella rajun näköisesti päin aaltoa laskeutumista suorittaessaan. Tuuli aiheuttaa haahkalle myös lentoon lähtö ongelmia. Haahka on raskasrakenteinen ja voimakas lintu.



Lähdettiin jätkien kanssa 31.5 haahkajahtiin. Ilta meni oikeastaan kelloa vilkuillen ja lusien kuin pitkääkin kakkua. Kaaveet vaativat vielä ehostuksensa, mutta meillä oli aikaa. Pitkä naru, toiseen päähän haahkaa muistuttava muovikaave ja toiseen raskas lyijykoukku. Merivirrat sieppaavat koko partin ilman tuota ankkuria.





Meri on ankara mutta kaunis. Se on kuin suuri tv-ruutu, jonka elämä saa hämilleen pyytäjän jos toisenkin. Mielummin istun kaukaisella, tyrskyn pyyhkimällä kivellä kuin kotona, jossa suurimmat kokemukset rajoittuvat ennennäkemättömään televisiomainokseen ja pizzamyyjättären hymynkareeseen.





Meri-ilma kuluttaa energiaa ja yksi odottajan aikaa kuluttava toimi on ruokailu. Elämän pieniä iloja jäystää makkaraa auringon loimottaessa täydeltä terältä. Entäs se pimentyvä ilta tai tarkemmin, hämärä, joka kestää vain hetkisen. Auringonlaskua ei ole turhaan kuvattu tuhansien ruutujen voimin. Ja kuu loimottaa vastapuolelta, luo siltansa, jonka katkaisee etenevä kalkasnauha.


Odottavan aika on pitkä. Kello 00.00 polkaistiin käyntiin tämä hieno jahtitapahtuma, eikä kauaa tarvinnut odottaa kun meressä kellui kolme mustavatsaista kalkaskoirasta.

-Aki-

Kesää kulkee kohti syksyä

Kirjoitan seuraavan jutun kahdessa osassa, sillä huomenna on aikainen herätys ja nokka on kohti Ruotsin maata. Olen lähdössä hanhi- ja kyyhkysjahtiin noin kahdeksi viikoksi. Kausi ei siellä ole varsinaisesti alkanut, mutta poikkeuslupapyynti luo mahdollisuuksia.

Tavaroista osa on vielä pakkaamatta, jännitys kihelmöi vatsan pohjalla ja väsymys painaa huonosti nukuttujen öiden jäljiltä. Palaan aiheeseen loppukuusta, lisäksi Viron retkeni "Sarvet seinälle -Virosta", "Pindä on Bändi" ja aihetta rastasjahdista on tuloillaan. Mahtuupa tänne reportaasi Ruotsistakin, ehkä jotakin muutakin.

Tänään oli puhelinpalaveri. Kuullostaa hienolta, ja onhan se kun aihe on mieleinen. Elokuun 7. päivä lähden takaisin Ruotsiin. Toimin tulevana syksynä metsästysoppaana www.hanhijahdit.fi sivustoa luotsaavassa suomalaisessa firmassa.

Miltä kuullostaa yli 3kk yhtenäistä jahtia? Hyvältä, todentotta olen innoissani, mutta nautitaan vielä kesästä.

-Aki-

Valtakunnassa kaikki hyvin?

Tuli ajettua Kainuuseen mökkeilemään. Kalareissulla heitin lenkin tietämälleni majavan asuinalueella, tulevat jahdit mielessäni. Paikalla odotti kuitenkin yhdyskunnan rauniot. Metsä seisoi edelleen patoveden alla, mutta tyhjä pesä ja hoitamaton pato nosti pettymyksen huulilleni. Luultavasti valtion metsässä ei nököhampaalle ollut enää tilaa, ja maksuna tästä on majava saanut luovuttaa nahkansa paikalliselle pyytäjälle.



Onneksi padottu metsä huokuu vielä hieman elämää vesilintupoikueiden ja metsäviklon muodossa. Luonnonystävä ei vain voi ymmärtää miksi valtion metsässä tilaa on aina motolle, mutta ei majavalle.

Kaurisjahti jäi muiden menojen takia kevään mittaan vähäiseksi. Trofee juoksee edelleen pitkin metsiä mutta mitäpä tuosta. Tälle kesälle olen asettanut kuitenkin tavoitteen opetella kauriin pillittämisen taidon. Pillitarjonta maailma on kohtuullinen mutta esim. Nordik Roe ei omassa käytössäni vakuuttanut. Adrenaliinin noustessa hallittavuus kärsii ja kaiken maailman kumirenksusydemmit ovat ahdistavia.

Saksasta löytyy mies nimeltä Klaus Demmel. Tutustumisen arvoinen sivusto löytyy osoitteesta http://www.klaus-demmel.de

Miehen kaurispillit ovat useissa saksalaisissa metsästyslehdissä rankattu korkealle, joten pistinpä itsekin moisen tilaukseen. Myös Demmelin kauriin pillitys DVD ja hiiripilli kolahti maanantaina postiin. Tilaaminen helppoa, palvelu erinomaista ja laskun sai maksaa tilisiirrolla.

Pienellä koeajolla ei uutta kaurispilliä tarvitse enää etsiskellä. Hallittavuus on hyvä ja variointimahdollisuudet valtavat. Nyt vain treenailemaan.

Yönkulkija

Kuljen pitkin pellon reunaa kuun valaistessa kulkuani. On keskiyö tai vähän yli. Hätääntynyt töyhtöhyyppä leijuu pehmeitten siipiensä avulla yläpuolellani. Välillä lintu katoaa yön hämäryyteen mutta ääni viisaa sen liikkeet.

Ylitän pellon vierellä sulamisvesistä kuihtuneen ojan pahasen ja jatkan suuntaani, kohti voimalinjatolppien alustaa. Suuri aukea levittäytyy kaikkialle, kun vedän kiväärini bipodit pitkiksi.

Tuolta se varmaan tulee, mietin ja asetan rintamukseni kohti metsänreunaa. Vietän hetken hiljaisuudessa. Töyhtöhyyppäkin on rauhoittunut sijalleen, liekkö kömpinyt jo kiireen vilkkaan pesälleen.

Kaivan taskusta kettupillini Crit´R Call Stardart siinä lukee. Pilli johon luotan. Pilli joka tuntuu olevan hyvin suuni myötäinen. Mikähän siinäkin on?

Soitan muutaman sarjan käsi pillin ympärille kietaistuna, maahan päin äänivyöryä ammuskellen. Kokemus sanoo, että alku on otettava rauhallisesti, pienemmällä volyymilla. Kettu ei siedä ylitsevuotavaa parkumista, kaiku on helvetistä.

Vierelläni makaa camo-Benellini. Rakas ase ladattuna punaisilla porkkanoilla. Haulikko on poillimiehen perustyökalu, sen opetti kevät kymmenien kettujen avustuksella.

Kettu on etevä eläin, kaunis kuin mikä. Hienostuneempaa eläintä saa tovin hakea. Töyhtöhyyppä alkaa parkumaan oikealla, tiedän että öinen kulkija on saapunut.

Kettu uros hölkkää vauhdilla 40 metriin ja pysähtyy. Sen katse hakee syytä. Tartun haulikkooni empimättä ja lähetän terässuihkun kohti viekasta mikkoa. Se kiljaisee ja pomppaa ilmaan, lähtee viistosti juoksemaan saaden toisen porkkanallisen hauleja sulavaliikkeeiseen juoksuunsa. Kettu kaatuu osumasta.

Taitan Bipodit ja otan haulikkoni, kaksi punaista hylsyä työnnän taskuuni ja pillin. Olipa se nopea, kerrassaan onnistunut retki.

Saaliini makaa yön kostealla oraalla. Katson kuuta ja hymyilen, olen onnellinen yönkulkija.

Sain kutsun petopilleineni Keski-Pohjanmaalle. Otin kutsun vastaan innoissani, vaikka starttivaiheessa pitkä matka aina mietityttääkin. Kilometrit hupenivat verkkaisesti, oli perjantai 14.5.2010.



Treffit huoltoasemalla, ja vastassa oli asiallinen mies Antti. Muutamat käsipäivät ja mökin kautta Tomia noutamaan. Taas sanottiin kättäpäivää ja läväytettiin tietokone auki. Karttapaikka loi jonkinlaisen kuvan alueen maantieteestä. Jatkosuunnitelmat tehtyämme läppäri kiinni ja maastoon.



Alueet olivat minulle enneestään tuntemattomat, joten se asettaa jo ison haasteensa, sillä aluetuntemus auttaisi näissä hommissa. Ensimmäinen paikka kuitenkin tuo supikoiran selän taakse, mutta hajut saatuaan se pysyttelee piilossa ja säästää näin henkensä. Maisemat vaihtelevat metsän takaisilta pelloilta kuivatun järven pinnoille ja kylän rantaan.



Ainoan tapahtuman jälkeen on hiljaista. Kahden päivän mittainen hiljaisuus leijuu pottupeltojen päällä, turkistarhojen liepeillä ja metsäsaarekkeissa. Yritys on kuitenkin kova, tulosta ei tule. Muutama varis ja harakka käy pillimiehen tarkistamassa, mutta laiskasti nekin pillille kokoontuvat. Olen pillimiehen pullossa, kysymysmerkkieni kanssa. Petojen jälkiä ja jätöksiä löytyy maastosta löytyy.



Vieraanvaraisuus ja positiivinen asenne on silmiinpistävää Keski-Pohjanmaalla. On mökki järven rannalla, grillituotteet salaatteineen ja lettuineen. Aidosti innokkaat oppaat ja oppijat kruunaavat reissun. Pojat olivat tehneet rutkasti töitä reissun puolesta.



Oliko opeista apua, sitä tiedä en. Erilaista kuitenkin tarjosin. Kovaa työtä, suunnitelmallisuutta ja yritystä erehdyksineen, siinä kaikki lyhyesti. Toivottavasti pillimiehen tie tuo myös niitä kaivattuja kaatoja.

Kiitos pojat tästä mahdollisuudesta, toivon mukaan keväthangilla tavataan!