Informaatiota nettisivuistamme

Olen juuri sopinut haastattelusta erään ulkomaisen, kokeneen, houkuttelupyytäjän kanssa. En paljasta kuka on kyseessä tai mikä on aiheena, mutta seuratkaa tulevaa sivustoamme.

Uusi houkuttelupyyntiin keskittyvä sivusto löytyy tästä osoitteesta: http://www.houkuttelupyynti.fi

Muistattehan että sivut aukeavat 1.5.2011, tervetuloa!

ps. Ja sanaa sivuista sopii levittää!

Niin kauan sitten!

Henkilökohtaisista kiireistä ja muusta elämän menosta johtuvasta apinoinnista en ole evääni väräyttänyt blogipäivitysten suhteen. Tarinaa syksyn hanhimessuilta riittää kyllä, ja kuvasaldokin kohosi syksyn aikana useisiin tuhansiin ruutuihin. Lisäksi kävin sikajahdissa Saksassa joulukuun puolen välin tienoilla. Muutama peurajahti ja yksi rusakkoturnee tuli kierrettyä. Rusakkojahdista reportaasia löytyy Riista-lehdestä, liekkö numero 1/11, mutta tutunnäköinen jannu siellä kuvissa esiintyy. Tsekkaappa ihmeessä!

Parhaillaan on menossa uusia projekteja mukavasti. Niitä voisinkin avata tähän väliin.

Olemme perustaneet houkuttelupyyntiin keskittyvän nettisivuston, minne kirjoittaa useampia alan harrastajia asiaa houkuttelupyynnin erimuodoista. Tällä htekellä sivustosta löytyy päävalikot kuten "Vesilinnut", "Petoeläimet", "Hirvieläimet" ja "Muut"(varis & sepelkyyhky).

Sivusto tulee sisältämään kuvamateriaalia, videopätkiä, reportaaseja, vinkkejä, haastatteluita, toisistaan eriäviä mielipiteitä, asiaa välineistä & videoista jne.
Sivusto avataan 1.5.2011, tiedotan sivuston osoitteen teille aikanaan, joten pitäkää varanne!

Muista projekteista en sitten kerrokaan, hehheh..

Yhteistyökumppaneita haemme uudelle sivustollemme, joten mikäli oma banneri teitä kiinnostaa niin ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Ja blogiani jatkan edelleen, monta juttua on kirjoittamatta ja useita tarinoita odottaa julkaiseminen. Palaamme siis asiaan myös täällä!

-Aki-

Merta edemmäs jahtiin

Täyttelen vielä hätäpäissäni blogiani, joka on osoittaunut yllättävän työlääksi harrastukseksi. Paljon jää juttuja tulevaisuuteen, sillä huomenna heitän rinkkani olalle ja suuntaan Benellini kanssa Ruotsiin, Kalmariin. Opashommat kutsuvat.
Huikeita hetkiä tulossa. Seuratkaa sivustoa www.hanhijahdit.fi ja erityisesti osiota Syksy 2010. Allekirjoittanut kirjoittelee jutun tynkää myös sinne kuluvasta syksystä.

Mutta unohtaa ei sovi myöskään tätä saittia. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna suuntaan Italian Alpeille gemssijahtiin, Norjaan on kutsu käynyt merilinnustamaan ja Saksan reisustakin on puhuttu. Täytyy nyt katsoa minne ehtii, ja taloudellisesti kykenee.

Pahakseni en ottaisi tämän blogin mainostamista eri saiteilla. Risuja ja ruusuja voi lähettää tosiextreme(at)gmail.com. Syvät kiitokset jo tähän asti tänne löytäneille ja hyvää jahtisyksyä. Kunhan netti saadaan Kalmarissa pelittämään, niin palataan aiheeseen.

Kuumia piippuja ja verta sekä kasa hylsyjä kaikille!



-Aki-

Sarvet seinälle -Virosta

Joukko ennestään tuntemattomia miehiä, bensiinin katkuinen huoltoasema, kahvia ja reissumiestä. Minä keltanokkana lähdössä Viron jahtimaille. Moronporot kuskilleni ja siirtymä kireesti kiitävään Mersuun. Alkukankeutta jutuissa ja sähköä vatsassa. Viroon, lopultakin Viroon! Muutama vuosi sitten oli tarkoituksenani aloittaa vesilintukausi Virossa, mutta retki kompasteli ja kaatui lopullisen kuolin iskun saatuaan. Pistopaikalla ei veri sentään vuotanut mutta pettymystä sitäkin enemmän.

1.7.-4.7.2010 jahtailimme Hummulin alueella Etelä-Virossa. Kaurispukkia ja petoja lähdin hakemaan, sikavaarakin oli heitetty. Tavattaessa voisi korjata Karjun talteen.

Hummulissa, Virtsajärven rannalla odotti meitä majapaikka varsin kotoisa. Ruokaa suupielestä sisään ja menoksi.



Opas pudotti minut pienen metsäpellon laitaan. Ohjeistus lontooksi samalla kun työnnän kiiltävää kiväärin ammusta patruunapesään. Kaurispilli kaulaan, kettupilli taskuun, kamera olkapäälle, muutama suupala paikallista savulihaa. Näillä mentäisiin tämä ilta, oikeastaan koko reissu.

Hyvää tässä jahdissa oli että metsästäjällä on liikkumisen vapaus. Voit valita tornin tai ripeät kinttusi, ihan miten vaan kunhan suurin piirtein alueella pysyt. Aktiivimetsästäjälle stalkkaus sopii kuvaan.



Olen jo hetken seurannut pientä kaurispukkia pellossa. Loikoilen reppuuni nojaten heinäpellossa imeskellen savulihaa ja kiikaroiden kaurista. Mitättömät nastat päässään se saa pitää, lihaa saa marketista. Vasemmalla vilahtaa jokin, katoaa metsätupsun taakse. Harpon ripeästi aseeni kanssa toiselle puolen, reppu jää asennolle. Kiikaroin metsän laitaa ja kettuhan se on joka lantakasan päällä tsuumailee. Takaisin repulle harppoen, kettupilli oli jäänyt asennolle. Maski naamaan, bipodit alas ja valmiustila etumaastoon. Pillillä sarja ja toinenkin, sieltä tullaan. Kettu loikkii häntä suorana surman suuhun. Noin 50 metrissä se pysähtyy ja saa kuulan kylkeensä. Ensimmäisen illan saalis on taputeltu.



Vietän koko yön metsässä, sillä merkkejä piikkipäistä löytyy. Nastapäätä kummempaa ei metsällä ole tarjottavana. Mäyrä sentään juoksee kopiksi, mutta aamukosteus on tehnyt optiikalle temppunsa ja viirinaama häviää tulosuuntaansa.
Miellyttävä kohtaaminen. 8-9 aikoihin tulevat hakijat, aurinko lämmittää fleece-pipoa jo riittävästi.



Näin ne jahdit Virossa etenevät, aamu & ilta hiiviskelyä ja pillitystä. Illalla on mahdollisuus sikatornille.

Jahtireissun toisena iltana vetäisen sikakortin esiin. Suuntaan ässä hihassa tornille. Lada-mies jättää minut pellon laitaan. Riukuhäntäiset ketunpojat hiirestävät vieruspellolla. Niitetty maa tarjoaa epäonnisten linnunpoikien ja myyrien muodossa apetta. Ladasta poistuttuani ehdin kävelemään muutaman kymmenen askeleen verran kun kettu tulee takaviistosta laukaten. "Ei helevetti" tuumin ja pyssy nousee ampumaasentoon. Ketsuppi älyää pelinhengen ja lisää vauhtia kadoten peltotien kumpareen taakse, jätän ampumatta. Askellan kohti tornia ja kumpareen takaa paljastuu ihme. Ihme sen täytyy olla, jokatapauksessa se lyö minut ällikällä. Samainen kettu hiirestää jo kovaa kyytiä kumpareen takana, ymmärtämättä tosiextremen pahuutta. Naksautan kapisen kettupolon taivasten valtakuntaan. Sikatornissa on hiljaista, joten siirryn kettuhommiin niitokselle. Aikaa hakijoiden tuloon 45 minuuttia, kun kapuan peloissani pikkupoikien majaa muistuttavasta tornin kuvatuksesta pois. Kiitän alhaalle päästyäni että olen hengissä.



Kettu passiin. Pellolta karkkoaa heti kaksi, toisen saisinkin mutta nyt on juoni mielessä. Critter etumaastoon, noin 20 metriin, itse ukko tolpan juureen kiväärin kanssa. Bipodit alas, naama piiloon ja standartillinen kettupilliä ilmaan. Ensimmäisen sarjan jälkeen käännän hitaasti katsetta vasemmalle, sitten haravoin oikealle. Vilkaisen ennen toista sarjaa taakseni; "Ei jumalauta!". Kettu istuu kolmessa metrissä ja tuijottaa minua. Välillä se vilkaisee pyörivää laitetta pellolla, mutta ääni osoittautuu mielenkiintoisemmaksi. Katselen kettua pitkän tovin silmiin. Lopulta se kyllästyy hiljaisuuteen ja alkaa hiipiä takaisin tulosuuntaansa. Yritän epätoivoisesti nostaa bipodillista asettani. Liike muistuttaa enemmän maailmanpyörää maapallon laella kuin sulavaliikkeistä ampumatoimintaa. Kettu lähtee ja katoaa pimeyteen. Kiroan bipodit kuumimpaan helvettiin.
Keräiltyäni itseni, aloitan pillityksen uudestaan. Taas tullaan, oikealta edestä. Ketsuppi laukkoo suoraan kohti, mutta ampumatta jää. Repolainen älyää bipodeineen härväävän jahtimiehen ja häipyy tulosuuntaansa. Eiköhän tämä tinurointi riitä, mietin ja lampsin tien varteen auton noukittavaksi.
Harria on illalla onnistanut yli 100 kiloinen karju makaa kyljellään hämärtyvässä yössä. 19,5 senttiä hammaskalustoa. Ei käy kateeksi sianpyynnissä käytettäviä koiria. Moni sesse on lähtenyt mustassa säkissä kotosuomeen, valion arvoja ei metsä arvosta.

Muutama tunti unta ja aamulla taas mennään. Hiljaista on muutamaa rusakkoa ja kauriin reviirimerkintöjä lukuun ottamatta. Merkkejä Virossa riittää, niityt täynnä polkuja. En jaksa kettua pillittää vaikka tuoreet jäljet paljon lupaavatkin.



Päivällä unta kaaliin ja illalla sikatorniin. Asetun vanhalle tutulle, varsin hataralle kojulle. Ei kauaakaan kun kettu nipsii ruokinnalle. Naps ja vainaa. Lataan aseeni ja samassa tulee pellon viertä naaraskauris, jota ei pauke kiinnosta. Seuraan sen toimia. Varsin huomaamaton on kauris niitetyllä heinämaalla, vain korvat kertovat sen sijainnin. Supi rääkyy oikealla metsässä, eikä aikaakaan kun samainen otus hipsii ketun kohtaloon. Kaverukset makaavat nyt ikiunta vieretysten, sikaruokinnan naapurina. Jatkan passailua.

Kauan on hiljaista kun kuulen sian ohittavan ruokinnan pensaikossa. Tunti tästä kuulen sen taas lähenevän. Taisi heittää tiedutelureissun ensin ja palaa nyt einehtimään. Puska ritisee ja oksat paukkuu. Yhtäkkiä, aivan huomaamatta kuulen nassutusta ruokinnalta. Siirrän ylöspäin osoittavaa piippuani alemmas. Sika näkee liikkeen ja pakenee metsään. Lähdössä näen sen, ehkä kutakuinkin 80 kiloa porsaan lihaa. Mutta töpselikärsä ei pakene pusikkoa kauemmas vaan lähenee kohti ruokintaa.
Juuri kun sika on tulossa maistiaisille vilkahtaa auton valokeila pellon yli. Sika pyörtää ja katoaa lopullisesti. Metsä hiljenee, minua naurattaa. Tämä on sitä metsästystä, mietin!



Viimeinen aamu. Jääkö kauris saamatta? Meitä lähtee kaksi miestä ”erikoismiehen” matkaan. Mies lienee tulosvastuullinen opas, se oli jo nähty kun järjesti kaatoja porukan jäsenille useita. Ladattu ase etupenkkiläiselle, toinen viedään pariksi tunniksi stalkkaamaan.
Minä saan ensi vuoron. Kivääri sylissä, patruuna luonnollisesti piipussa suhailemme pitkin peltoteitä. Kettu hiirestää pellolla, opas kysyy haluanko porata reiän repaseen. Ei kiitos, johan niitä on viisi komollaan ja suppana. Jatkamme matkaa. Pian taas kettu hiirestää pellolla, mutta automme kiitää eteenpäin.
Ensin näkyy naaraskauris pellon päässä. Hetken päästä toinen ja heti perään oikealla sokku, eli kaurispukki. Nelipiikkinen älyää jutun juonen heti kättelyssä ja kaula ojossa starttaa tulosuuntaansa. Emme tavoita sitä enää.
Mies kuljettaa minua kohti jahtialuetta, missä voisin pillittää ja hiiviskellä kauriin toivossa. On toisen jahtimiehen aika. Juuri ennen käännöstä viimeiselle suoralle, mies kiljuu ”sokku, sokku!” ja osoittaa olkansa yli niittyä.
Siinä se on, kaurispukki makailee muutaman kymmenen metrin päässä. Hieman mietityttää tämä autometsästys, pahaksi piesty ja mustaksi maalattu laji kotomaassa. Maassa maan tavalla?

Valkoisten nauhojen maa, osa 2

Meri tyyntyy, niin myös elämä sen ympärillä. Auringon laskiessa länteen kellahtaa haalea kuu metsän rajan takaa, valaisemaan uneen vaipuvaa meren selkää. Mustilla silmillään käy halli ihmettelemässä kareilla nuokkuvaa jahtiseuruetta. Rantautuminenko sillä pyörii mielessä, vai vain silkkaa uteliaisuutta, tiedä häntä.

Alun kiivas kymmenminuuttinen sai sykkeen nousemaan. Kalkkaita suhahteli edestä ja takaa. Suurin osa juuri hollin ulkopuolelta, kunnes yksi yritti takaviistosta yllättää. Nopeasti ilmaa halkaiseva lintu ei ole helppo ammuttava, mutta saa kolmannella patruunalla hauliparven kehoonsa. Lintu putoaa myttynä alas, värähdän onnesta ja onnistumisesta. Pojat käärivät vielä kuville tupsahtavasta parvesta kalkkaan mieheen. Metsämiesten on hyvä olla, vai merimiehiäkö me olemme?


Lento tyyntyy meren myötä ja kestää puolille päivin, ehkä hieman yli. Yöllä ei tule uni, Juha ja Tapsa yrittävät unen päästä kiinni. Nero siinä varmasti parhaiten onnistuu. Nukun sitten päivällä ja niin teen.



Illaksi on luvattu navakkaa tuulta 8-10 m/s. Tuulen myötä tulevat linnut, lento kiivastuu vauhdilla. Kuvat eivät kuitenkaan vedä ja kalkasnauhat ohittavat meidät viimeisten kivien takaa. Olisipa nyt kahluuhousut.

Linnut kerääntyvät ulapalle suuriksi laumoiksi. Tiiviissä rykelmässä ne viettävät kiireistä laumaelämää. Tiivistämme kaavelaumaa jäjitellen ulapalla kelluvia lauttoja. Kuvat alkavat vetämään.

Juuri kun homma alkaa toimia, on aika jättää hyvästit rakkaalle asemapaikalle. Mukava nippu muistoja ja lintuja on päivän aikana kertynyt veneeseen, kun startin hetki koittaa.



Vene vain ei inahdakaan, tai sen moottori. Akku on tyhjä, varaamaankaan se ei ole suostunut. Ei kun takaisin luodolle ja soittoa merivartiostoon. Muutaman tunnin odotelulla saamme akkuun lisävirtaa VPK:lta ja matkan rantaan. Suurkiitos tälläiselle palvelulle, mikä tavallisessa arjessa unohtuu.



Jahti päättyy kahvihetkeen, tekniikoiden läpikäyntiin ja puntarointiin. Ensi vuonna toivottavasti uudelleen.

Valkoisten nauhojen maa, osa 1

Tuuli puhaltaa lännestä. Se pieksee vaaleaa raskasrakenteista lintua. Lintu ei siihen luhistu, sen merivirtojen muovaama vartalo vain ylpistyy saadessaan suolaista merivettä höyhenpuvulleen.

Kesäkuun ensimmäinen. Kolme kaverusta ja koira. Makasiineissä porkkanoita ja mielessä vain kalkasparven kierähdys kuville. Moni maakrapu ei osaa kuvitellakaan tämän hienon kesän alun jahtistartin merkitystä. Puhutaan syyslinnustuksesta, puhutaan sitä, miten keväinen linnustus on itse pääpaholaisesta. Kuinka moni on kokenut nämä hetket aavan meren rajoilla, viimeisillä kallion kuvatuksilla?

Koirashaahka eli kalkas on täysiverinen merilintu, sen metsästys alkaa 1.6 maassamme. Kalkkaat kerääntyvät soidin vireen hiipumisen myötä, touko-kesäkuun vaihteessa, suuremmiksi parviksi. Nämä parvet siirtyvät hiljalleen mantereen reunalta yhä kauemmas ulkomerelle sulkimaan. Varsinaisen muuton etelään ne tekevät kuitenkin vasta syksymmällä. Kalkasparvia kutsutaan helminauhoiksi, sillä lennossaan meren yllä poukkoileva nauhamainen haahkaparviryhmittymä muistuttaa helminauhaa. Haahkan pääravinto on sinisimpukat joita se sukeltaa melko syvältäkin merestä. Haahka onkin erinomainen uimari ja pläiskähtää kovalla tuulella rajun näköisesti päin aaltoa laskeutumista suorittaessaan. Tuuli aiheuttaa haahkalle myös lentoon lähtö ongelmia. Haahka on raskasrakenteinen ja voimakas lintu.



Lähdettiin jätkien kanssa 31.5 haahkajahtiin. Ilta meni oikeastaan kelloa vilkuillen ja lusien kuin pitkääkin kakkua. Kaaveet vaativat vielä ehostuksensa, mutta meillä oli aikaa. Pitkä naru, toiseen päähän haahkaa muistuttava muovikaave ja toiseen raskas lyijykoukku. Merivirrat sieppaavat koko partin ilman tuota ankkuria.





Meri on ankara mutta kaunis. Se on kuin suuri tv-ruutu, jonka elämä saa hämilleen pyytäjän jos toisenkin. Mielummin istun kaukaisella, tyrskyn pyyhkimällä kivellä kuin kotona, jossa suurimmat kokemukset rajoittuvat ennennäkemättömään televisiomainokseen ja pizzamyyjättären hymynkareeseen.





Meri-ilma kuluttaa energiaa ja yksi odottajan aikaa kuluttava toimi on ruokailu. Elämän pieniä iloja jäystää makkaraa auringon loimottaessa täydeltä terältä. Entäs se pimentyvä ilta tai tarkemmin, hämärä, joka kestää vain hetkisen. Auringonlaskua ei ole turhaan kuvattu tuhansien ruutujen voimin. Ja kuu loimottaa vastapuolelta, luo siltansa, jonka katkaisee etenevä kalkasnauha.


Odottavan aika on pitkä. Kello 00.00 polkaistiin käyntiin tämä hieno jahtitapahtuma, eikä kauaa tarvinnut odottaa kun meressä kellui kolme mustavatsaista kalkaskoirasta.

-Aki-

Kesää kulkee kohti syksyä

Kirjoitan seuraavan jutun kahdessa osassa, sillä huomenna on aikainen herätys ja nokka on kohti Ruotsin maata. Olen lähdössä hanhi- ja kyyhkysjahtiin noin kahdeksi viikoksi. Kausi ei siellä ole varsinaisesti alkanut, mutta poikkeuslupapyynti luo mahdollisuuksia.

Tavaroista osa on vielä pakkaamatta, jännitys kihelmöi vatsan pohjalla ja väsymys painaa huonosti nukuttujen öiden jäljiltä. Palaan aiheeseen loppukuusta, lisäksi Viron retkeni "Sarvet seinälle -Virosta", "Pindä on Bändi" ja aihetta rastasjahdista on tuloillaan. Mahtuupa tänne reportaasi Ruotsistakin, ehkä jotakin muutakin.

Tänään oli puhelinpalaveri. Kuullostaa hienolta, ja onhan se kun aihe on mieleinen. Elokuun 7. päivä lähden takaisin Ruotsiin. Toimin tulevana syksynä metsästysoppaana www.hanhijahdit.fi sivustoa luotsaavassa suomalaisessa firmassa.

Miltä kuullostaa yli 3kk yhtenäistä jahtia? Hyvältä, todentotta olen innoissani, mutta nautitaan vielä kesästä.

-Aki-